Painetun lehden lopettaminen

Yllättävää tai ei, olimme puhuneet painetun lehden lakkauttamisesta tasaisin väliajoin jo keväästä 2009 lähtien.

Siihen oli parikin syytä. Ensinnäkin painetun lehden tekeminen oli äärimmäisen raskasta resursseihimme nähden. Toisekseen sen hyötyjä oli vaikea mitata ja siten myös perustella asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Painavin syy oli kuitenkin se, että digitaalisuus kehittyi tasaisen varmaa vauhtia ja olimme siitä äärimmäisen tietoisia. Meille kyse oli siis aina enemminkin siitä, osaisimmeko ajoittaa painetun lehden lopettamisen parhaaseen mahdolliseen ajankohtaan.

Halusin painetusta lehdestä eroon jo melko varhaisessa vaiheessa sen valtavan työtaakan lisäksi ehkä siksi, että lehteä olisi pitänyt kehittää kohtuuttoman paljon, jotta se olisi vastannut odotuksiani. Samaan aikaan alan kehitystrendi oli täysin päinvastainen.

Olisi siis ollut järjetöntä kuluttaa resursseja ja paisuttaa yrityksen kulurakennetta panostamalla kehitykseen, joka oli toimialalla selvästi laskeva suunta, varsinkin kun oli päivänselvää, missä alan tulevaisuus oli.

Vaikka minulla on aina ollut riittävästi päätäntävaltaa tehdäkseni päätöksiä yrityksessämme yksin, olen silti pitänyt periaatteena, että vähintään jommankumman, Kimmon tai Klausin, on oltava samaa mieltä suunnitelmistani. Tällä viimeisellä kerralla, kun otin painetun lehden lopettamisen puheeksi Kimmon ja Klausin kanssa, olin kuitenkin tehnyt päätöksen mielessäni valmiiksi.

Se johtui yksinkertaisesti siitä, että olin jälleen palamassa loppuun. Olin jo useamman vuoden ajan polttanut kynttilää molemmista päistä ja halusin vain eroon painetun lehden työtaakasta. (En siis voi ottaa varsinaista kunniaa siitä, että olisin muka tiennyt täydellisen ajankohdan lehden lopettamiselle, koska totuus oli, että sinnittelin painetun lehden kanssa niin pitkään kuin vain pystyin.)

Pohdin asiaa mielessäni kahdella tavalla: Totesin, että jos laittaisin edes puolet painetun lehden tekemiseen käyttämästäni energiasta verkkojulkaisuumme, vaihdos luultavasti onnistuisi. Toisaalta, jos vaihdos epäonnistuisi ja yritys kaatuisi, olin siihenkin valmis. En vain voinut kuvitella enää yhtä ainoata lisävuotta painetun lehden kanssa.

Toisaalta yritys kaatuisi siinä joka tapauksessa, jos minua alettaisiin kuskata jalat edellä, joten päätös oli minulle henkilökohtaisesti lopulta melko helppo.

Niinpä otin painetun lehden lopettamisen yhtiökokouksen asialistalle keväällä 2013. Klaus ei uskonut hetken olevan vielä oikea, mutta Kimmo sattui olemaan kanssani samaa mieltä – hän taisi itse asiassa olla meistä ainoa, joka todella uskoi tai jopa tiesi ajan olevan otollinen.

Olimme siis keskustelleet painetun lehden lopettamisesta jo noin neljän vuoden ajan, kunnes lopulta kuuden ”vuosikerran” ja 25 julkaistun lehden jälkeen toteutimme sen syksyllä 2013.

Koska teimme toiminnassamme melko radikaalin käännöksen eikä Klaus puheenjohtajana täysin uskonut suunnitelmaamme, päätin ottaa koko hallitusvastuun uudesta strategiastamme. Siirryin yhtiömme puheenjohtajaksi ja samalla myös ainoaksi hallituksen jäseneksi.

Kimmolla oli jo tuolloin lähes vuosikymmenen mittainen ura takana Nokialla, ja mitä tuli digitalisaatioon, ohjelmistoihin ja laitekehitykseen, hän oli ajan hermolla. Hän puhui minulle usein trendeistä, jotka vuotta myöhemmin huomasin tulleen valtavirtaa.

Kimmon rooli toiminnassamme nousi siis verkkostrategiamme myötä uudelleen avainasemaan. Verkkojulkaisumme kehittämisestä muodostui meille jatkuva prosessi. Käytännössä, kun yksi asia oli saatu päätökseen, sitä alettiin jo kehittää uudestaan – uusia visioita syntyi jatkuvalla tahdilla.

 

Mainokset

Unelman varjopuolet

Olen yrittänyt olla paitsi liioittelematta, myös vähättelemättä asioita, joita lehtemme historiaan liittyy. Niinpä ei ole mikään salaisuus, että sekä omani sekä yrityksen tilanne ovat joskus olleet melko kriittiset.

Organisaatio-Sanomat oli vuodet 2008–2010 tilanteessa, jossa sitä piti pitää pystyssä kaksin käsin ja yötä päivää, koska muuten se olisi kaatunut. Tuohon aikaan meillä oli vain yhdenlaisia palavereita: kriisipalavereita.

Osittain syy oli ajassa, se ei ollut erityisen otollinen. Sain idean lehden perustamiselle talouden nousukauden huippuvuosina, mutta heti kun olin päättänyt jättäytyä lehden varaan, alkoi juuri sopivasti maailmanlaajuinen taantuma.

Kaikki kauppa tyrehtyi alasta riippumatta vain muutaman viikon aikana. Tilanteen heikkous vielä korostui aloilla, jotka elivät yritysten viestintä- ja markkinointibudjeteista.

Tiedostin asian, mutta en silloin erityisemmin voivotellut lamaa, vaan käytin kaiken energiani löytääkseni yrityksiä, joilla oli edelleen edes vähäistä halua mainostaa ja tehdä viestintää. Toisaalta syy siihen, miksi en varsinaisesti syyttänyt lamaa vaikeuksistani johtui varmaankin siitä, etten tiennyt paremmasta – en ollut toiminut yrittäjänä muunlaisena aikana.

Positiivista lama-aikaan osuneessa aloituksessa oli siis kenties se, että sen jälkeen kaikki onkin tuntunut melko leppoisalta.

Samoihin aikoihin olin päättänyt laittaa opinnot tauolle ja nojata yritykseeni, johon juuri kukaan ei uskonut. Haastattelin aikoinaan Negative-solisti Jonne Aaronia lehteemme, ja hän kertoi haastattelussa lyöneensä elämästään vetoa, että onnistuu musiikin saralla. Minä tein saman lehteni kanssa.

Olen elättänyt itseni yrittäjänä elokuusta 2008 alkaen. Ensimmäiset kolme vuotta palkkani oli 1200 euroa kuussa, mistä jäi verojen jälkeen käteen 1050 euroa.

Kuten kuvitella saattaa, vaatimukseni arjen suhteen eivät tuohon aikaan olleet erityisen korkealla. Toisaalta en olisi ehtinyt edes käyttää rahaa juuri enempää, sillä kaikki aikani kului lehtien tekoon ja yrityksen asioiden hoitamiseen.

Koin kuitenkin jonkinlaista henkistä kärsimystä esimerkiksi ruokakaupassa. Tuntui pahalta, kun ei voinut tuntea vapautta ostaa haluamiaan tuotteita, ei aina edes niitä peruselintarvikkeita.

Eräs ystäväni muistelee välillä huvittuneena, kuinka saatoin tuohon aikaan tarttua johonkin kaupan hyllyltä ja pidellä sitä hetken käsissäni, saatoin ehkä käyttää sitä jopa korissanikin, kunnes lopulta laitoin tuotteen taikaisin hyllyyn. Sain mielihyvää siitä, että saatoin pidellä tuotetta edes hetken kädessäni ja kuvitella, että voisin muka ostaa sen. 🙂

Olen monesti sanonut, etten ole koskaan antanut taloudellisten asioiden ohjata lehtemme periaatteellista suuntaa. Muistan kuitenkin tehneeni yrittäjäurallani yhden henkilökohtaisen rahaan liittyvän tavoitteen. Se oli, että jonakin päivänä halusin voida ostaa ruokakaupasta mitä haluan!

Vaikka saattaa tuntua, että tavoitteeni kieli ehkä enemmän taloudellisen ahdingon aiheuttamasta mielentilastani kuin todellisista vaurastumiseen liittyvistä päämääristäni, niin olen huomannut kyseisen päämäärän olevan aivan riittävä vielä tänäkin päivänä.

Muistelenkin nykyään menneitä melko humoristiseen sävyyn, mikä saattaa hieman sumentaa tilanteiden todellista laitaa.  Kuten jo kirjoituksessani Desman opetus viittasinkin, sain aikoinani oppia asioita vaikeimman kautta ja todella tuta, mitä ”herkkua” elämä yrittäjänä voi olla.

Taloudellinen epävarmuus (sekä yrityksen että henkilökohtainen), käsittämättömät työmäärät, paineet onnistua, jatkuvat deadlinet, opintojen jääminen kesken sekä mitättömiltä tuntuvat mahdollisuudet onnistua tai edes parantaa tilannetta johtivat vuosia kestäneeseen yhtäjaksoiseen stressitilaan, jota ei enää lopulta edes tunnistanut stressiksi, koska se oli normaali jokapäiväinen olotilani.

Onneksi tilanne alkoi helpottaa loppuvuodesta 2011 ja sain hoidettua myös opintoni loppuun. Silloin alkoi tuntua, että toimintaa olisi mahdollista kenties jopa kehittää. Niinpä aloimme Kimmon kanssa vähitellen panostaa enemmän ja enemmän verkkojulkaisuumme.