Ensimmäinen painettu lehti (Osa lll)

Tämä on ensimmäisestä lehdestämme kertovan blogikirjoitussarjan viimeinen osa. Alun perin olin ajatellut kirjoittaa vain yhden tekstin, mutta kun se venyi niin kovin pitkäksi, ajattelin jakaa sen kolmeen osaan ja lisätä mukaan hieman yksityiskohtia.

Asiaan. Kun painopäivä oli tiedossa, oli aika ryhtyä sopimaan haastatteluja. Muistan pohtineeni aikaisemmin sitä, kuinka etenisin ensimmäisen lehden kanssa: yrittäisinkö ensin sopia haastatteluja ja myydä ilmoituksia, vai sopisinko ensin painopäivän, minkä jälkeen toimisin ikään kuin pakon edessä ja kenties vieläkin yritteliäämmin? Päätin sopia ensin painopäivän.

Aloin soitella aiemmin hankkimiini yhteistyöyrityksiin pyytääkseni haastatteluja. Ennen soittamista mietin valmiiksi aiheen ja näkökulman, josta henkilöä haastattelisin. Haastattelujen sopiminen onnistui lopulta yllättävän helposti, osittain varmastikin siksi että jutut eivät maksaneet mitään, sillä kaikki kustannukset oli tarkoitus kattaa mainostuloilla.

Ensimmäiseen lehteemme haastattelin Ab Leinolat Oy:n toimitusjohtaja Raimo Leinolaa, Uwira Oy:n kehitysjohtaja Samuli Kuusistoa (nykyinen toimitusjohtaja), Vaasahuolinta Oy:n toimitusjohtaja Dan-Erik Rönniä sekä Visualweb Oy:n Sami Kullaa ja Pirkka Suksea.

Lisäksi pääsin jo ensimmäistä lehteä tehdessäni vierailemaan Wärtsilässä, sillä myös Wärtsilä Finlandin strategisen hankinnan päällikkö Harri Jolula lupautui antamaan haastattelun. Kuvia ei tosin sillä reissulla otettu, sillä en ollut hakenut lupaa kuvaukselle ja sellainen olisi pitänyt olla. (Kaikkea ei voi tietää, kun ensimmäistä kertaa tekee.)

Otin muuten kaikki kuvat ensimmäiseen lehteemme äidiltäni lainaamallani 3,2 megapikselin taskukameralla. Muutenkin mentiin niillä resursseilla mitä sattui olemaan. Monesta alkuvuosien muistosta tuleekin mieleen suosikkinäyttelijäni Tom Cruisen tokaisu Mission Impossible –elokuvassa: ”Desperate times, desperate measures.”

Täytyy vielä korostaa, että en todellakaan ollut mikään nuori monilahjakkuus, joka osasi kaikkea. Lukiossa kirjoitin äidinkielestä A:n, mutta se ei koskaan häirinnyt minua suunnitellessani oman lehden perustamista.

En usko, että esimerkiksi silloinen äidinkielen opettajani Marko Westerbacka olisi suositellut minua lehtialalle. Muistan, kuinka hän lähetti ensimmäisen lehtemme jälkeen minulle sähköpostin, jossa hän onnitteli julkaisemastamme lehdestä ja totesi: ”Kukapa olisi uskonut!” Se tuntui mukavalta ja antoi myös energiaa jatkoa ajatellen.

Yllä mainitsemieni haastattelujen lisäksi päätin hyödyntää myös mielenkiintoisia ystäviäni, ja päädyin tekemään jutun kiinan kieltä opiskelevasta Rauno Sainiosta. Hän on itse asiassa se sama Rauno, joka kirjoittaa nykyisin kaikki Industrial Primen jutut ja editoi myös nämä minun kirjoitukset niin mallikkaaseen kuntoon, että usein jälkikäteen vielä kömpelöitän tekstiä uskottavuussyistä.

Lisäksi haastattelin Vammalan (nykyisin Sastamala) Sylvään koulun rehtoria ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Jari Anderssonia. Myös Jari on hyvä ystäväni, ja hän vastasi myös äidinkielen taitojeni ”kehityksestä” yläasteella.

Kansanedustaja Arto Satonen auttoi toistamiseen ja kirjoitti lehteemme kirjoituksen, joka toi lehdelle kaivattua uskottavuutta. Tämän sovimme Arton kannssa jo hyvissä ajoin, jotta pystyin hyödyntämään hänen nimeään haastateltavia ja mainostajia etsiessäni.

Mainostajia oli löydyttävä tarkalleen ottaen 1 300 euron edestä, ja täsmälleen sen verran mainoksia lopulta myös oli. Kulut syntyivät tuhannen 16-sivuisen tabloid-lehden painamisesta ja noin 600 lehden postituksesta. Loput 400 lehteä hain polkupyörällä Vaasan Vaskiluodosta ja jaoin ne ympäri Vaasaa samaisella menopelillä.

Muistan, kuinka Miccen oli vaikea uskoa silmiään katsellessaan I-Printin lastaussillalta, kun kankesin itseäni pyörän selkään, jonka molemmissa sarvissa roikkui monta kymmentä kiloa painavat urheilukassit täynnä juuri painettuja lehtiä. Jos voisin elää tuon hetken uudestaan, niin huutaisin lähtiessäni vielä: ”I’ll be back!” (Arnold-aksentilla.)

600 kappaleen postituslistan tein itse. Käytin illat etsien netistä yritysten osoitetietoja ja toimihenkilöiden nimiä ja kirjasin jokaisen haluamani henkilön ja yrityksen osoitteen yksitellen Excel-taulukkoon. Lehdistä siis postitettiin vain 600 siitä yksinkertaisesta syystä, etten ehtinyt kirjata osoitteita sen enempää. Toisaalta euroakaan enempää ei olisi ollut myöskään käyttää postittamiseen, joten ihan hyvä näin.

Lehteen tulleiden mainosten hinnat liikkuivat 90–600 euron välillä. 1/8-sivun mainos maksoi 90 euroa ja 1/1-sivun mainos 600 euroa. Ainoatakaan kokosivun ilmoitusta en myynyt, mutta silloinen Vaasan Läänin Puhelin Oy (nykyinen Anvia) osti 300 euron arvoisen puolen sivun mainoksen, joka oli silloin myymistäni ilmoituksista arvokkain. Myös Eero Sundqvistin yritykset ostivat ½-sivun yhteismainoksen.

Ensimmäisen lehden tekemiseen minulla oli varattuna aikaa viisi viikkoa, ja sen verran aikaa siihen myös meni. Kun lähdin viimeisellä viikolla Kimmon luokse Tampereen Hervantaan taittamaan lehteä, en pystynyt miettimään mitään muuta kuin että ensi viikolla tähän aikaan tämän kaiken täytyisi olla jo ohi. Työskentelimme Kimmon kanssa pari päivää kellon ympäri ja saimme tekstit ja kuvat paikoilleen.

Olin melko stressaantunut koko lehden tekoprosessin ajan. Olosuhteet olivat kaukana ihanteellisesta, mutta toisaalta eivät ne olisi odottelemalla sen ihanteellisemmiksi muuttuneet. Olisin kenties voinut varata tuon ensimmäisen lehden tekemiseen hieman enemmän aikaa, mutta en halunnut julkaisun venyvän kesäkuun puolelle.

Ja toisaalta kokeilin kyllä vuosien varrella myös sitä, että aloitin lehden teon niin sanotusti hyvissä ajoin, mutta ei se mitään auttanut – aina se aika loppui kesken.

Ensimmäinen Organisaatio-Sanomat painettiin maanantaina 21. toukokuuta 2007. Saadessani lehden painosta ilmeni, että pääkirjasinkoko oli ollut aivan liian suuri. Lisäksi Arto Satosen tekstiin laitettu osittainen tavutus oli tavuttanut väärin ja kannessa oli kaksi kirjoitusvirhettä.

Mutta tehdyt virheet eivät haitanneet! Olin vain helpottunut, että se oli ohi. Samalla vannoin, etten enää koskaan tekisi ainuttakaan lehteä. Mutta tiedätte kyllä, kuinka lopulta kävi.

 

Kuvassa ensimmäisen Organisaatio-Sanomat-lehden kansi.

Mainokset

Ensimmäinen painettu lehti (Osa ll)

Olin saanut sovittua Vaasan ammattikorkeakoulussa, että ensimmäisen Organisaatio-Sanomat-lehden tekeminen katsottaisiin koulutukseeni kuuluvaksi työharjoitteluksi. Yhdistin siis jälleen kerran lehti-ideani ja koulunkäynnin.

Ensimmäisen lehden tekeminen työharjoitteluna osoittautui hyväksi ideaksi, sillä se mahdollisti kokopäiväisen lehden suunnittelun, mainosten myynnin sekä haastattelujen tekemisen ilman, että minun piti olla varsinaisesti poissa koulusta.

Käytännössä ensimmäisen lehden teko alkoi selvittämällä, missä lehti voitaisiin painaa. Kävi ilmi, että Vaasan Vaskiluodossa sijaitsi painotalo nimeltä I-Print. Se on sittemmin käsittääkseni lopettanut painotoiminnan Vaasassa kokonaan, mutta vuonna 2007 Vaasan I-Printissä painettiin vielä esimerkiksi Vasabladetia.

Soitin painotaloon, ja puhelimeen vastasi mukava mies nimeltä Michael ”Micce” Rosenback. Kerroin hänelle, että lehtiala on minulle jokseenkin uutta, mutta että haluaisin nyt joka tapauksessa varata painopäivän ensimmäiselle lehdelleni nimeltä Organisaatio-Sanomat. Aistin Miccen äänensävyssä hienoista huolestuneisuutta jo tuon puhelun aikana.

Ennen kuin varaus lyötiin lukkoon, Micce kutsui minut kuitenkin tutustumiskäynnille I-Printiin, jotta tietäisin edes miltä lehden painaminen näyttää. Yllättäen Micce alkoi kesken vierailun esittää hankalia kysymyksiä, jollaisiin en ollut varautunut.

”Mitä olette ajatelleet lehtenne formaatiksi ja painopaperiksi?” Micce kysyi.

”Niin, en ole sitä vielä täysin päättänyt”, vastasin. ”Mitäs vaihtoehtoja meillä on?”

Muistan elävästi Miccen reaktion tähän. Se oli ensin häkeltynyt ja eteni nopeasti järkytykseksi. Painopäivä, jota olin ajatellut ja jota hänelle esitin, ei nimittäin ollut kovin kaukana.

 

paino

Organisaatio-Sanomat painossa helmikuussa 2009, jolloin sen paino oli siirtynyt jo I-Printin Seinäjoen yksikköön. Kuvassa näyttäisi olevan vasemmalla silloinen Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen (nykyinen OP-ryhmän pääekonomisti) ja keskellä Nordean Vallilan konttori.

 

Positiivista oli, että tiesin ainakin haluavani lehden olevan nimenomaan sanomalehti. Tämä tarkkuus ei luonnollisesti painotalolle riittänyt, joten jatkoin selvittelyä.

Tuohon aikaan Tampereella oli alkanut ilmestyä uusi kaupunkilehti nimeltä Tori. Tarkastellessani Toria huomasin pitäväni lehden koosta ja paperin laadusta.

Kyseessä oli tabloid-lehti muistaakseni 55 gramman high-bright-sanomalehtipaperilla, eli melko vaalea ja hieman perinteistä sanomalehtipaperia paksumpi paperi. Niinpä Organisaatio-Sanomien alkuperäinen formaatti on pitkälti kopioitu Tori-lehdestä.

Tori-lehtikin on sittemmin lakannut ilmestymästä, mikä on harmi, sillä pidin lehdestä kaikin puolin. Se käsitteli Tampereen keskusta-alueen asioita mukavalla tavalla ja otin sen usein mukaani Anttilan ovensuusta. (Nyt kun asiaa ajattelen, niin eipä ole Anttilaakaan enää. Yllättävän moni tässä blogissa sivuttava asia on sittemmin lakannut olemasta.)

No, haikailu sikseen, sillä otimme monista muistakin oikeista lehdistä oppia, esimerkiksi palstoituksen, marginaalien, mainosmoduuleiden ja hinnoittelukäytäntöjen sekä lukuisten muiden asioiden suhteen. Toisaalta, mikäli emme jostain perinteisestä tyylistä pitäneet, keksimme surutta oman käytäntömme.

Lopulta saimme aikaiseksi riittävän tarkan käsityksen siitä, mitä olimme tekemässä, ja saimme myös sovittua painopäivän Vaasan I-Printiin.

Siitä hetkestä lähtien kello alkoi käydä. Aikaa oli tasan viisi viikkoa.

Ensimmäinen painettu lehti (osa l)

Kerroin aiemmin, kuinka olin kerännyt rohkeutta perustaa toiminimen. Uskalluksen löytäminen ensimmäisen painetun lehden tekoon osoittautui vielä huomattavasti vaikeammaksi.

Itse asiassa kyseessä on varmasti eniten uskallusta vaatinut yksittäinen päätös, jonka olen niin sanotun lehtiurani aikana tehnyt. Myöhemmin tekemäni päätös saman lehden painetun version lopettamisesta oli ehkä samaa tasoa, mutta sen tehdessäni uskalluksella ei ollut enää niin suurta painoarvoa, ja toisaalta olin siihen mennessä ehtinyt kokea jo jos jonkinlaista.

Miksi sitten ensimmäisen lehden tekoon ryhtyminen oli niin vaikeaa?

Ei se sitä käytännössä ollutkaan, mutta henkisesti päätös osoittautui yllättävän raskaaksi (ja sellaiseksi osoittautui lopulta itse lehden tekoprosessikin). En mielestäni kovin herkästi turvaudu paperipussiin hengittelyyn, mutta muutaman kerran sekin on tullut koettua.

Muistan hyperventiloineeni rohkeutta kerätessäni. Henkistä painetta loi ajatus siitä, että tiettyihin kuluihin pitäisi sitoutua ennen kuin niiden kattamisesta oli minkäänlaista varmuutta. Lisäksi kaiken piti tapahtua aikataulussa, joka ei jousta. Samalla mietin odotuksia, joita lehdessä esiintyvillä tahoilla, kuten mainostajilla ja haastateltavilla, minua kohtaan olisi. Todellisuudessahan kenelläkään ei varmastikaan ollut mitään odotuksia, mutta mielessäni kuitenkin kuvittelin niiden olevan varmasti valtaisia.

Kaiken tämän päälle tiesin, että minun pitäisi tehdä lähes kaikki itse: suunnitella sisältö, myydä ilmoitukset, kirjoittaa ja kuvata jutut, tarvittaessa jopa jakaa lehti itse. Kimmo oli kyllä auttamassa lehden taitossa, mutta ei hänelläkään ollut minkäänlaista ammattimaista näkemystä siitä, miten se pitäisi tehdä.

Pitää muistaa, että me emme tienneet yhtään mitään julkaisutoiminnasta, saatikka lehden teosta.

Emme tunteneet lehden tekoprosessia emmekä alan termistöä. Deadlinen ymmärsimme, ja se osoittautuikin lopulta tärkeimmäksi tiedoksi sisäistää, mutta kaikki muu selvitettiin ja opeteltiin tehdessä.

Oli myös henkisesti raastavaa luvata tuntemattomille ihmisille asioita, joista ei ollut itse millään tavalla varma. En luonnollisesti koskaan paljastanut ulospäin, että touhuihimme liittyi jonkinlaista epävarmuutta, vaan latelin lupauksia itsevarmasti ympäri Vaasaa, minkä jälkeen oli vain annettava kaikkensa ja uskottava, että se riittää.

Näin jälkiviisaana mietittynä kovin vakavasta asiastahan ei ulkopuolisen silmin varmastikaan ollut kyse. Ensimmäisen lehden kohdalla puhuttiin pienistä rahoista, ja toisaalta tuskin moni lehdessä esiintyneistä tahoista olisi edes huomannut, mikäli lehti ei olisi koskaan ilmestynyt.

Siitä huolimatta koin ensimmäistä Organisaatio-Sanomat-lehteä tehdessäni kyseessä olevan tärkeä näytönpaikka. Olin tehnyt lupauksia mainostaville yrityksille sekä henkilöille, joita haastattelin.

Se, miten nyt hoitaisin asiani, tulisi vaikuttamaan siihen, millaisia mahdollisuuksia jatkossa avautuisi.